
TEHTYJÄ
TAVARAMATKOJA
Tutustu asiakkaiden kanssa tekemiimme järjestelytöihin sekä asiakaspalautteisiin.
Kuvien ja tekstien julkaisuun on aina saatu asiakkaan lupa.
Kylpyhuoneen/ kodinhoitohuoneen muodonmuutos
Asiakkaani sanoin kylpyhuoneen käyttö oli yhtä painajaista. Tavaroita ei meinannut löytää eikä oikeastaan kukaan perheenjäsenistä edes tiennyt, mitä kaikkea kaapeissa oli. Tasot olivat täynnä tavaraa, koska kaapit tursuilivat eikä sinne mahtunut enää mitään.
Kävimme yhdessä läpi kaikki kaapit ja tavarat yksitellen. Tavaraa karsittiin reilulla kädellä ja lopputuloksesta tuli selkeä ja ihana. Mitään uusia säilytysratkaisuja ei tarvinnut ostaa, suurin osa löytyi asiakkaalta entuudestaan ja osa oli kierrätettyjä kuten vanhoja karkkilaatikoita. Opetin myös pystyviikkauksen asiakkaalle ja hän ihastui siihen. Saatiin myös esimerkiksi saunasta siivousvälineet pois.
Nyt tavarat löytyvät, ne on helppo laittaa takaisin paikoilleen ja järjestys on pysynyt yllä ja tasot tyhjinä. Kaapeissa on ihanasti tilaa ja väljyyttä. Tämän projektin jälkeen asiakkaani inspiroitui myös järjestelemään oman vaatekaappinsa pystyviikkaustyyliin.
ennen
jälkeen
Eteisen muodonmuutos
Asiakkaani ajatteli, että tämä olisi mahdoton projekti, kestäisi ikuisuuden, eikä tavarat ikinä mahtuisi takaisin kaappeihin. Mutta vajaa neljä tuntia myöhemmin säilytettävät tavarat olivat siististi takaisin kaapeissa.
Saatiin karsittua hyvin tavaraa, ja selkeytettyä, mitä kaikkea eteisen kaappeihin sai jäädä. Lopputuloksesta tuli nätti ja toimiva. Kaikki säilytysratkaisut löytyi asiakkaan kaapeista jo valmiiksi, joten uusia ei tarvinnut ostaa.
ennen
jälkeen
Ulkovarasto muodonmuutos
Ennen varastoon ei päässyt edes sisälle, koska tavarat olivat kerääntyneet oven suuhun kasaksi. Varastosta ei löytynyt tavaroita, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä kaikkea siellä oli.
Kävimme tavarat läpi ja järjestelimme varaston niin, että sitä on mukava ja helppo käyttää. Lopputuloksesta tuli oikein onnistunut eikä aikaa mennyt kuin kolme tuntia. Varasto on pysynyt hyvin järjestyksessä.
ennen
jälkeen
Kiinnostuitko palveluistani?
Voit varata ilmaisen kartoituspuhelun, jossa käymme yhdessä läpi tarpeesi. Ilmaisen kartoituspuhelun varaaminen ei velvoita sinua ostamaan järjestelypakettia.
Vai jäikö vielä kysyttävää?
Jos et suoraan halua varata kartoituspuhelua tai et löydä sopivaa aikaa, voit ottaa yhteyttä alla olevan lomakkeen kautta. Palaan sinulle asiaan mahdollisimman pian!